Fce7e4cf b660 47aa ba34 98d95bda5651

ÄLY-Älykästä lääkehoitoa yksilöllisestiTM

Moderni lääkehoito parantaa, tuo toimintakykyä, pidentää elämää. Joskus teho jää kuitenkin puutteelliseksi tai ilmenee haittavaikutuksia. Syy tähän voi olla potilaan perimässä toteaa DRA Consulting Oy:n toimitusjohtaja Kaija Korpiaho-Haga.

Farmakogenetiikka tutkii geenien vaikutusta lääkehoidon tehoon ja haittavaikutusriskiin. Lääkealan asiantuntijapalveluyritys DRA Consulting haluaa edistää yksilöllisiä lääkehoitoja, ja on myöntänyt apurahan farmakogenetiikan tutkimukseen sekä järjestänyt aihetta käsitelleen ÄLY-seminaarin. Seminaarissa luennoineen professori Mikko Niemen mukaan jopa 96 prosentilla suomalaisista on jokin lääkehoitoon vaikuttava geenimuutos. Ennakoidusti tehdyillä geenitesteillä saavutettaisiin Niemen mukaan Suomessa satojen miljoonien säästöt.

Myös 3D-tulostus tulee avuksi: professori Niklas Sandlerin mukaan lääkettä voidaan näin valmistaa sopiva määrä, räätälöidä annostus sekä tehdä erilaisia multilääkevalmisteita. Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA on jo hyväksynyt ensimmäisen 3D tulostetun reseptilääkkeen. Todellisia älylääkkeitä ovat myös kehitteillä olevat digitaaliset pillerit, jotka kertovat, miten lääkeaine vapautuu elimistöön.

Perintötekijöiden huomioiminen on lähitulevaisuudessa rutiinia – jo nyt annostarpeen tai haittavaikutusriskin ennakoiminen verinäytteen perusteella on osa nykyaikaista kolesterolilääkehoitoa, sekä esimerkiksi useiden syöpätyyppien ja verisuonitukosten hoitoa. Suomen on syytä pysyä eturintamassa tällä tiellä.

DRA Consulting

  • tarjoaa lääkealan asiantuntijapalveluita maailmanlaajuisesti
  • perustettu v. 2002
  • yksityisomistuksessa
  • 80 lääkealan asiantuntijaa.
ÄLY – ÄLYKÄSTÄ LÄÄKEHOITOA YKSILÖLLISESTITM on DRA Consulting Oy:n rekisteröimä tavaramerkki.

dra.fi

Mainos